Kesäfiilistä - Ootsä nähny musta unta

Pikkuhiljaa aletaan etenemään vuodenaikaan, kun valoa riittää enemmän ja kelit lämpenevät. Kuulokkeissa soundit vaihtuvat kevyempään ja pirteämpään – useasti ainakin allekirjoittaneella. Tänään otetaankin käsittelyyn Ruudolfin Ootsä nähny musta unta, sillä siinä riittää itselleni kesäfiilistä.

Ootsä nähny musta unta ilmestyi vuonna 2018, mutta on kestänyt loistavasti aikaa. Pitkän linjan rap-artisti Ruudolf piti pitkän tauon julkaisuistaan, ja edellinen levy Voisitsä rakastaa asfalttisoturii (loistava sekin) oli jo kahdeksan vuotta aiemmin.

Käsittääkseni (saa korjata) Ruudolf – näin konditorisin termein – leipääntyi rap-musiikkiin ja sen kautta itsensä ilmaisuun tällä välillä. Saattoi johtua siitä maailmasta, jossa suomirapin lyriikat pyörivät, ja johon kyseinen artisti ei kokenut haluavansa enää kuulua. Uuden levyn hän teki idealla, että haluaa laulaa, vaikkei koe itseään laulajaksi. Pidemmittä puheitta – katsotaan, minkälainen levy sieltä syntyi!

Ootsä nähny musta unta on kahdeksan kappaleen mittainen levy, jonka genreä en ehkä osaa pukea sanoiksi. Jotain ehkä popin ja iskelmän sekoitusta – biiteissä sähkökitaraa, mutta sellaista mukavan keinuvaa soundia. Levyn tuotanto saa tämän kokonaisuuden tuntumaan nimenomaan kesäiseltä. Varsinkin levyn viimeiset biisit (jotka ovatkin omat lempparini ja ehdottomat suositukset) Kaikuu, Luulin et mä tiesin ja Sun joo on joo vievät kesäisiin maisemiin.

Kaikuu-biisissä on mielestäni hullu pre-chorus – se on kirjoitettu kuin hyvä iskelmä tai pop-kappale kuuluukin. Ei varsinaisia monen tavun tuplariimejä (eikä tarvitsekaan olla) luetussa muodossa, mutta esimerkiksi: "rakennan kaupungin / lopetan lauluni" kutkuttaa sitä samaa hermoa, koska tavutus on samanlainen rakennan ja lopetan sanoissa. Kuunnelkaa itse.

Ruudolf on artistina tunnettu hauskasta lyriikastaan aiemmin, ja vaikka tämä levy ei edusta hänen normaalia ilmaisuaan, sama pilke silmäkulmassa on yhä aistittavissa. Levyllä nöyrästi kysytään mielitietyltä, onko hän mahdollisesti nähnyt unta Ruudolfista ja jättikö hän auringon varjoonsa. Vaikka kyllähän se jo tiedetään, että hän on.

Vaikka levyllä lauletaan siitä, kuinka sata kyyneltä pakenee, kun hänet jätettiin ystävänpäivänä sateeseen, on tilanne kaikessa traagisuudessaan kirjoitettu niin iskelmän tyylisesti dramaattisesti, että se laittaa hymyilemään. Ruudolfin lyriikat ja tämä levy laittavat kyllä hymyn huulille – iso suositus senkin puolesta.

Levystä huomaa, että se on ilmestynyt 2018 sen biisien keston perusteella. Yksikään biisi ei ole alle kolmea minuuttia, vaan keskiarvoltaan noin neljä minuuttia. En tiedä, tavoitellaanko nykyään enemmän striimejä sillä, että biisi on lyhyt (esimerkiksi kaksi minuuttia) ja se täytyy laittaa soimaan uudestaan nopeammin – mutta itselleni näitä biisejä ja kokonaisuutta palvelee paremmin pidemmät kappaleet.

Pitää kuitenkin mainita, ettei lyhyissä biiseissä ole mitään vikaa, jos se paremmin palvelee teosta. Itselleni levyn kohokohta ja viimeinen kappale Sun joo on joo kestääkin melkein kuusi minuuttia – mutta se vaan toimii.

Sun joo on joo -kappaleessa Ruudolf kertoo kokemistaan vaikeista asioista omalla tavallaan. Ja vaikka biitti on tässä biisissä suhteellisen kevyt, tuntuu tämä kappale kaikista henkilökohtaisimmalta avaukselta itselleni.

Kappaleessa Ruudolf muistuttaa itseään, että vaikka mitä kävisi, hänen oma uskonsa auttaa hänet läpi siitä. Aiheestaan huolimatta se on äärimmäisen loistava kesäbiisi, jonka laittaa mielellään soimaan taustalle, kun kävelee auringonpaisteessa, istuu puistossa – tai mitä nyt kesällä tehdäänkään. Väistellään vaikka lokin kakkaa taivaalta. Ja ne toisen säkeistön huilut – ai että.

Levy on täynnä rakkautta, sähkökitaraa, hyvää karismaa, lyriikkaa ja koukuttavia kertosäkeitä. Itse aion kuunnella tätä kesällä – testatkaa tekin! Ehkä, jos tarpeeksi striimataan, Ruudolf voisi siunata meitä uudella samanlaisella levyllä, ennen kuin ryömii takaisin piiloon medialta!